Minähän se vain osa 2.

Mietin, että mä en oikestaan osaa edelleenkään sanoa, millainen mä olen. Luettelin kyllä pitkän listan asioita, mistä tykkään, mutta millainen mä OLEN? Minun on vaikea vastata siihen, koska olen pitkään ollut ja elänyt jotain ihan muun ihmisen elämää, kuin omaani. Mä en ole tiennyt, kuka mä olen ja mitä mä haluan, mitkä ovat minun tarpeeni ja niin edelleen, mutta olen tässä reilun puolentoista vuoden aikana alkanut pikkuhiljaa rakentaa minuuttani uudelleen.

Selvästi on vielä tehtävää, sillä edelleenkin mä ennemmin kuvailen asioita, joista pidän ja joista en pidä, sen sijaan että kuvailisin minua itseäni, olemustani. Tietysti tykkäämiseni ja epätykkäämisenikin kertovat minusta jotain ja sentään osaa jo määritellä asioita, joista minä pidän, enkä vain kuvittele pitäväni, koska niistä kuuluu pitää.

Mutta vielä on matkaa siihen, että mä todella pystyn sanomaan, kuka mä olen. Mä olen muutakin kuin nimeni ja roolini esim. äitinä tai vaimona. Toki minuus koostuu monista osasista eikä rooleja voida kokonaan irrottaa siitä, kuka minä olen. Mä en kuitenkaan ole pelkästään roolini.

Oivalsin tässä juuri kirjoittaessani, että oikeastaan mä koetan eniten tavoitella sitä, että mä voisin vastata kysymykseen "kuka minä olen" että "minä olen hyvä". Liian pitkään olen ajatellut, että "minä olen huono", mutta en haluaisi ajatella niin. Miksi olisin sen huonompi kuin kukaan muukaan? Miksen voisi arvostaa itseäni ja odottaa sitä myös muilta?

Nyt kun vielä osaisin lopettaa tämän postauksen älykkään nokkelasti, mutta ei. Huonohan sitä on.