Ulokkeeni, ne turhat.

Onko pikkuvarpailla  muuta virkaa, kuin tulla lyödyksi milloin mihinkin kohteeseen ja tulla murretuksi? Oikean jalan pikkuvarvas on ollut joitakin vuosia kierompi ja paksumpi kuin vasemman jalan, kiitos oven karmin, mutta yritettyäni eilen siirtää painavaa aikakauslehtikoria vasemman jalan pikkuvarpaalla, saanen jälleen symmetriset pikkuvarpaat (kierot ja paksut).

Tulilinjalla on myös ollut häntäluuni, joka on murtunut elämäni aikana kolmesti. Tällä otannalla (yksi eli minä) sanoisin, että häntäluun tehtävä nykyihmisen kehossa on murtua kiusallisesti ja olla ärsyttävä. Vaikka toisaalta ehkä sen tehtävä on opettaa meille kärsivällisyyttä ja varovaisuutta. Kärsivällisyyttä pitkään kipuilevan peräpään parantumista odotellessa ja varovaisuutta, ettei enää kolhisi sitä uudelleen. Tunnen oloni kung-fu- harjoittelijaksi, joka mestarinsa opissa joutuu sietokykynsä rajoille, mutta lopulta tavoittaa sisäisen rauhan ja kehittää kykynsä taistella, sietää kipua ja epämukavuutta äärimmilleen. Miten ylevää.

Häntäluulla ja pikkuvarpailla on siis sittenkin tarkoitus.

Home sweet home.

Tunnelmat mökkilomalta palatessa: väsynyt, onnellinen ja haikea. Aurinko helli lomalaisia, paitsi puolisoani se pahoinpiteli; mies on muuttunut ravuksi, kun me muut lomalaiset, vauvaa lukuunottamatta, ollaan tyylikkäitä papuja.

Merenrantamökki oli sijaintinsa puolesta aivan ehdoton. Pieniä yksityiskohtia lukuunottamatta (kuten yhdestä sängystä uupunut petauspatja ja yleinen nuhruisuus) mökki oli kyllä mainio. Lapset olivat heti kuin kotonaan (lue: levittivät välittömästi vaatteensa, lelunsa ja lehtensä ympäriinsä ja tonkivat paikat).  Vauvalle se nyt on yksi ja sama, missä se majailee. Kunhan äidin tissit ovat lähettyvillä, muusta ei niin väliä. Vauva muuten veti yölliset nukkumisenkkansa mökillä: lähes kuusi tuntia yhtä mittaista unta. Ja yhteen kertaan se myös jäi. Mutta sentään se yksi kerta <3

Vesipuistopäivä oli hartaudella odotettu. Tomeranssi uhosi laskevansa kaikki isoimmat liukumäet. Päivän saldo oli lopulta yksi mäki ja siniset huulet. Jumppatuu tyytyi lähinnä loiskuttelemaan jalkojaan vedessä altaan reunalta, mutta näytti riittävän. Onneksi puistossa oli muutakin puuhaa, mikä piti lapset liikkeellä ja intopiukeena. Vauva viihtyi kuonnollisesti kantoliinassa koko reissun ajan.

Unia ehdin nähdä jonkin verran ja eniten mieleen painui kaksi unta, joissa molemmisa olimme miehen kanssa unohtaneet Tomeranssin päiväkotiin sulkemisajan jälkeen. Yritimme päästä häntä hakemaan, mutta aina tuli jokin hidaste ja lähtö vain venyi ja venyi. Ahdistavia unia.

Mietin, viittaisiko uni siihen, että emme oli riittävästi huomioineet Tomeranssia tai olemme sivuuttaneet hänen tarpeitaan tms.? Uni voisi dream moodsin mukaan viitata toisaalta myös siihen, että tunnen vastuun lapsesta taakaksi ja ylivoimaiseksi käsitellä. Taakaksi en kutsuisi, mutta  kieltämättä juuri Tomeranssin kohdalla on eniten kysymysmerkkejä. Se voi johtua Tomeranssin temperamentista ja luonteesta, mutta myös siitä, että hän on esikoinen. Hänen kanssaan koetaan kaikki Vaiheet ensimmäsitä kertaa ja opetellaan jotenkin handlaamaan ne.

Mutta on Tomeranssi temperamentiltaan ja luonteeltaankin sellainen kysymysmerkki. Oikea ristiriitojen keskittymä. Yhtä aikaa vilkas, kekseliäs, utelias ja päätön, samalla herkkä, hitaastilämpiävä ja arka. Yhtä aikaa niin iso ja samalla niin pieni.

Siinä missä Jumppatuu on suoraviivainen tunneilmaisuissaan, Tomeranssin tunnetiloja pitää koettaa tulkita. Ja jokaisella tulkitsijalla on tietysti omat näkemyksensä siitä, mikä on Tomeranssin tila tällä hetkellä ja miten siihen pitäisi suhtautua ja reagoida.

Oli miten oli, nyt aion oikaista itseni sohvalle nukkumaan katsomaan leffaa ja odottamaan, josko alkaisi ukkostamaan. Ukkonen <3

Reissuun.

Aamukasteesta kosteat koivunlehdet välkehtivät auringonpaisteessa, lempeä tuuli keinuttaa puiden latvoja. Lämmin sää hellii meitä lomalle lähtijöitä. Meillä on selvästi luontoäidin siunaus yllämme.

Ihanaa alkanutta viikkoa! Muistakaa nauttia elämästä!

Ei irtoa ei.

Pää lyö tyhjää. Tyhjät tynnyrit kolisevat eniten. Kuuletteko? Koli koli koli!

Huomenna lähdemme reissuun. Matkastressi ei onneksi ole tuttu vieras täällä. Laukut odottavat pakkaajaansa ja mä vain valun.Vai oisko se juuri stiä matkastressiä? Mä keksin koko ajan jotain tärkeämpää tekemistä, kuin pakkaaminen?

No, onneksi mulla on sentään lista, mitä pakata autoon, mitä kullekin lapselle, mitä itselle ja mitä yleensä ottaen. Listalta löytyvät niin lääkkeet kuin lelutkin ynnä muut romppeet, mitä nyt hifistelymökkireissulla tarvitaan. Hyvin suunniteltu on puoliksi tehty. Eli eihän tässä mikään hätä vielä ole, mähän olen jo teoriassa hoitanut homman!

Katsotaan, joudanko bloggailemaan reissun päällä. Tai haluanko edes.

Iloista viikon viimeistä päivää!

Nummirokkia! Ei kun siis Juhannusta!

Vietin myöhäisteininä ja varhaisaikuisena muutaman juhannuksen Nummijärven autenttisessa festariympäristössä örveltäen nautiskellen juhlajuomista ja ilkamoiden. Siinä oli juhannuksen tunnelmaa jos missä! Yöttömän yön taika muuttunut näkyväksi ja käsin kosketeltavaksi, kun tavallisesta mustiin pukeutuvasta, jossain määrin misantrooppisesta kansasta kuoriutuu esiin rakkauden lähettiläitä, jotka toisiaan halaillen, iloiten ja nauraen julistivat rauhan ja rakkauden ilosanomaa.

Mistä se johtuu? Prosenttijuomistako? Suomalaiset tapaavat kyllä enemmän muuttua sodan julistajiksi armoitetun alkoholin vaikutuksesta, varsinkin jos ympärillä on muutakin sakkia. Ei, se on se Nummirock. Siinä on taikaa. Nummijärven erämaa, yksinäisen kyläkoulun ympäristö, suljettuna muun maailman äly- ja informaatiotulvalta, täysin omassa pienessä vaaleanpunaisessa rakkauden kuplassa. Kaikki samassa veneessä.

Nummirockista löytyy yhteen hiileen puhaltamisen fiilistä! Kaikki tarpovat samalla hiekkakentällä, keuhkot täynnä pölyä, vaatteet paskassa. Käyvät niissä samoissa järkyttävän hajuisissa ja törkyisissä bajamajoissa, saman auringon alla. Kaikki kastuvat saman sateen ropistessa festarialueelle ja muuttaen meiningin pölyisästä mutavellimäiseksi.

Kun tarvot siinä maantietä kauppaan ja vastaan tulee muuta väsynyttä, paskaista festarikansaa, tunnet kerrankin kuuluvasi joukkoon. Kerranki tunnet olevasi yhtä muiden kanssa, etkä aina se kumma friikki, joka ei sopeudu joukkoon. Joka aina ajattelee eri tavoin kuin muut, joka on aina hieman out, hieman ulkopuolinen.

Se vapauden tunne, minkä Nummijärven erämaassa voit kokea, on vertaansa vailla. Se ihmeellinen yhdistelmä täydellistä riippumattomuutta, täydellistä eristäytyneisyyttä ja samalla täydellistä joukkoon kuulumista, on outo ja kutkuttava. Sanat eivät riitä, Nummirock on koettava.

Joten, iloista Nummirockia, vai oliko se kuitenkin Juhannusta kaikille!

On aika huomenen

Viime yönä ehdin uneksia melko paljon, kahden tunnin pätkissä tietysti. Olisi liian työlästä alkaa kirjoittamaan kaikkia näitä unia varsinkin, kun en tarkkaan muista, mistä yksi uni alkoi ja toinen loppui. Ne ovat sekoittuneet muistoissani yhdeksi hulluksi puuroksi. Unissa esiintyi kuitenkin erilaisia teemoja; elokuvateatterissa oleminen, pakeneminen, vietteleminen, ystävien tapaaminen, petos ja erilaiset talot ja huoneet.

Yksiselitteistä tulkintaa näille teemoille ei ole. Pohdin teemoja ja tulin siihen tulokseen, että mu tapauksessa unet saattaisivat viitata siihen, että olen ajatutunut tai ajautumassa sivustaseuraajan rooliin omassa elämässäni. Tai en ehkä sivusta seuraajan, mutta liiaksi sellaisen "en voi vaikuttaa asioihin"- heittäytyjän rooliin. Mun on kenties pyrittvä kohtaamaan kaikki tunteeni ja oltava itselleni jälleen rehellisempi. Otettava jälleen ote elämästäni. Kaikkea ei voi hallita, sen olen oppinut: liiallinen kontrollointikaan ei ole hyväksi, mutta ei myöskään tule heittäytyä avuttomaksi ja unohtaa omia mahdollisuuksia, kykyjä, toiveita, tarpeita ja haluja. 

Mulla on toisinaan taipumusta marttyrointiin. Että mä olen muka ainoa, joka kotona esim. siivoaa. "Jonkunhan sitä pitää siivota eikä kiitosta kuulu". "Jonkun on uhrauduttava tähänkin hommaan ja kukapa muukaan se on kuin äiti" ja muuta liibalaabaa. Ensiksikin, pyydä apua. Lopeta typerä marttyyrimainen valitus ja pyydä suoraan apua puolisolta. Lapsetkin voi pakottaa ottaa mukaan siivoustalkoisiin. Toiseksi, lopeta siivoaminen. Jos nyt olisi tärkeämpää leikkiä lasten kanssa, niin leiki. Lika on pysyvää, lapsuusvuodet eivät. Eipähän tarvitse leikkiä marttyyria ja surkutella mummona, miten olisin niin halunnut sitä ja tätä, mutta pakko oli uhrautua. Ei ole pakko. Pakko on vain minun päässäni.

Eipä sillä, mä rakastan puhdasta kotia ja usein ihan mielelläni siivoan ja järjestelen paikkoja. Siistissä kodissa mielikin lepää ja olo on rauhallinen. 

Tiedän, etteivät uneni viittaa pelkästään siivoamiseen. Uhrautumisesta ei kukaan kiitä minua, en edes minä itse. Asioiden tekeminen vain, koska "näin kuuluu tehdä, näin tekevät kunnon ihmiset" on vieny minut ennenkin mustaan aukkoon, missä ei valoa näkynyt. Mustan aukon vetovoima on massiivinen, jos joutuu liian lähelle, mutta onneksi mä voin muuttaa kurssia jo hyvissä ajoin ennen mustan aukon vetovoimakenttään joutumista. Vei tosin melko kauan tajuta, että ohhoh, mähän voin ohjata tätä alusta, ottaa kokonaan uuden kurssin ja välttää koko mustan aukon.

Back to basics: tänään on juhannusaatto. Aloitamme sen lähtemällä kauppaan, koska eilen emme ehtineet. Rakas siippani lähti töihin edellisyönä kahdeksi, tuli kotiin eilen iltapäivä kahdelta, lähti päivystyskeikalle viiden jälkeen, tuli kotiin seiskan aikaan ja lähti päivystyskeikalle ennen yhdeksää, oli kotona joskus 23 jälkeen. Saattoi miestä väsyttää ja eipä siinä hirveästi jäänyt aikaa ostosten tekemisellekään. 

Rauhallista keskikesän aattoa!

Unten ihmemaa, odottaa nukkujaa.

Kello on puoli kymmenen ja vauva on jo ensimmäisillä päiväunillaan. Viime yön unisaldo äidin osalta: välttävä. Liekö planeetojen asema tai kuunvaihe tai jokin muu tekijä, mikä vaikutti siihen, että vauvan yö oli kohtalaisen levoton, mikäli tunnin välein heräileminen ja syöminen on levotonta nukkumista....

Toisaalta yön pimeinäkään tunteina mä en voinut lakata ihmettelemästä lapseni kauneutta ja sitä, miten niin pientä voi rakastaa niin suuresti. On vain niin liikuttavaa, miten tässä ja nyt pieni lapsi elää. Vauvalle on vain tämä hetki ja se on kaikki. Ihan kaikki. Äidin syli on kaikki. Rinta, joka ruokkii vauvan, on hänelle kaikki. Pehmeä lämpö, rakkaus, hellä syleily; kaikki ne yhdistyvät siinä, kun vauva on äitinsä rinnalla. Siinä hän on, pieni nyytti, puolustuskyvytön ja avuton, mutta niin aito! Niin täynnä puhdasta rakkauden energiaa, joka huokuu jokaisesta pienestä eleestä ja äänestä. Lapsi on täydellinen.

Tällaisia mä mietin, kun vauva valvottaa yöllä eikä valvominen tunnu lainkaan raskaalta. Minulla on täydellinen lapsi, itseasiassa, minulla on kolme täydellistä lasta, mutta onneksi tällä hetkellä vain yksi näistä pienistä täydellisyyksistä pitää minua öisin hereillä :D

Takaisin arkeen. Saunalahden nettimyyjä, nuori mies, soitti ja kauppasi hirmu halavalla uutta ja tosi laadukasta tablettia. Kyseli, onko meillä pöytäkonetta tai läppäriä. Sanoin, että molemmat löytyy meiltä nörteiltä. Kysyi, löytyykö meiltä vielä tablettia. Sanoin, että ei me nyt NIIN nörttejä sentään olla. Plussaa symppikselle myyjälle siitä, ettei jäänyt jankuttamaan, kun sanoin, ettei me nyt tarvita tablettia, kun meillä on ihan riittävästi näitä laitteita muutenkin. Melkein teki mieli tarttua tarjoukseen, koska myyjä kuulosti niin liikuttavan sympaattiselta ja nuorelta ja viattomalta. Jep. Mies ei ehkä olisi ymmärtänyt tällaista perustelua tablettitietokoneen ostamiselle.

Nukkumisia?

Viime yönä nautiskelin elämästä muun muassa kuuntelemalla vauvan äherrystä, miehen päivystyspuhelimen piippausta huutamista, havaitsemalla vauvan kakkaavan, havaitsemalla vauvan kakanneen vaipasta ohitse jne.. Lisäksi iloitsin lukuisista syötöistä ja tukkoisen vauvaparan levottomuudesta.

Huolimatta kaikesta tästä ehdin nähdä unia muun muassa vanhasta ihastuksestani. Unet sekoittuivat ja jatkuivat, joten vaikka välillä kävin hereillä, seuraavassa unessa muistin edellisen unen tapahtumat. Ne tuntuivat olevan ikäänkuin "eilisen" tapahtumia seuraavassa unessa.

Olin muun muassa jossakin katsomossa ylärivillä katsomassa jotain esitystä, kunnes karkasin muutamien ystävieni(?) kanssa pois. Juoksin katsomoa alas heidän kanssaan ja salista ulospäästyämme nauroimme paljon. Ex-ihastukseni otti minua kädestä ja juoksi niin lujaa, että minä lensin hänen perässään. Tässä välissä heräsin.

Uni jatkui siten, että oli olevinaan seuraava päivä ja samainen vanha ihastukseni lähetti minulle tekstiviestin, eli mulla oli kädessäni ranskalaisia perunoita ja mun piti yrittää tulkita ranskisten pituudesta, muodosta ja ketsupin määrästä, mitä sanoja ne kuvastivat. Viestissä oli jokin anteeksipyyntö siitä, että hän oli ollut niin humalassa edellisenä iltana.

Tämän jälkeen olin vanhassa koulussani menossa tunnille ja vanha ihastukseni tuli luokseni hymyillen ja oli minulle kiltti.

Noihin uniin tuskin saan mitään tulkintaa. Mietin, että voisiko vanha ihastukseni kuvastaa nykyistä suhdettani siten, että toivoisin suhteeni olevan vapautuneempi ja iloisempi, kuten unessani, kun juoksimme vanhan ihastukseni kanssa käsi kädessä, minä lensin ja me nauroimme. Ranskanperunatekstiviesti voisi viitata hyvinkin mieheeni, jota on välillä vähän vaikea tulkita ja kun hän ei aina osaa (tai halua?) ilmaista itseään suusanallisesti, niin teen helposti ylitulkintojakin hänen tunnetiloistaan. Lopussa, kun ihastulkseni oli huomaavainen ja kiltti, voisi hyvinkin viitata siihen, mitä mä toivon siipaltani.

Näin, tai saattoihan uni olla täysin random. Näitäkin nimittäin riittää.

Kello on melkein kahdeksan ja kaikki lapset nukkuvat vielä, mikä on täysin harvinaislaatuista. Ja miksi ihmeessä MÄ olen hereillä, kun kakarat nukkuvat?

Huolimatta levottomasta yöstä, mä olen mahdottoman kiitollinen, että mulla on terveet ja elinvoimaiset lapset. Se ei ole mikään itsestäänselvyys. Me ollaan hirmuisen onnekkaita puolisoni kanssa!

Kuka ja miksi?

Kirjoitin päiväkirjaa eräällä foorumilla ja havaitsin sen melko toimivaksi avautumiskanavaksi. Julkisissa kirjoituksissa on mahdollisuus vuorovaikutukseen toisten ihmisten kanssa, mitä ei ole, jos kirjoitan pöytälaatikkopäiväkirjaa. Vuorovaikutuksen toivossa siis ;)

Jokin kuitenkin kinnasi vastaan foorumilla kirjoittelussa. Siksi blogi.

Tämä on eniten päiväkirjatyyppinen avautusmiskanava minulle. Jaan ajatuksiani enimmäkseen kirjallisessa muodossa, sillä sanallinen ilmaisu on minulle omin tapa tuoda tunteeni julki. Tämä ilmenee toki myös jatkuvana puhetulvana. Kenties kuitenkin joskus jaan jonkun kuvankin.

Mitä voisin kertoa itsestäni? Aloittaisinko vähiten tärkeistä asioista, kuten siitä, että olen vielä alle kolmikymppinen, juon paljon kahvia, pidän jäätelöstä ja nautin elämästä? Vai pitäisikö alkuun kertoa, että olen ehkä ikiopiskelija. Kun yhdet opinnot saan päätökseen, aloitan jo seuraavat.

Vai aloittaisinko sittenkin siitä, mikä elämässäni on oikeasti tärkeää, nimittäin tähdistäni, elämäni kiintopisteistä, jälkikasvustani? Aloittaisinko kertomalla, että olen eniten kotonani, sinut itseni kanssa, kun olen saanut tulla äidiksi? Että kolme lastani ovat parasta ja suurinta, mitä olen elämässäni saanut aikaiseksi?

Ehkä en sano mitään näistä. Haluan olla alusta asti rehellinen ja rehellisesti sanottuna tällä hetkellä minua enemmän nukuttaa kuin kirjoituttaa. Onneksi olen vapaa astumaan unien kultalaan, rakkaaseen unimaailmaani koska vain. Ja sen aion myös tehdä.

Ettäkö unia?

Päätin aloittaa blogin. Sitten kuitenkin.

Lyhyestä vrisi kaunis: blogini sisältö ei ole erityisesti rajattu mihinkään tiettyyn aihetyyppiin, mutta kuten jo blogin nimestä voi päätellä, tässä blogissa saatetaan tulla näkemään postauksia unista.

Olen harjoitellut unien tulkintaa jonkun aikaa ja ajattelin jakaa sisältöä blogin kautta. Unimaailmani on yleensä varsin rikas ja unet jäävät hyvin usein mieleeni välkkymään melkein kuin oikeina muistoina.

Unien Kultala viittaa myös valvetodellisuuteen, ihan minun tavalliseen ja vaatimattomaan, mutta kultaiseen elämään kolmen lapsen äitinä, yhden miehen vaimona ja opiskelijana. Tulen jakamaan palasia arjestani ja mistä milloinkin tahdon kirjoittaa.

Tässä esittelyä lyhyesti. Tervetuloa Unien Kultalaan!

A. Kivi: Laulu oravasta

Makeasti oravainen, makaa sammalhuoneessansa;
sinnepä ei hallin hammas, eikä metsämiehen ansa
ehtineet milloinkan.
Kammiostaan korkeasta katselee hän maailman piirii.;
taisteloa allans´ monta, havuoksan rauhanviirii
päällänsä liepoittaa.

Mikä elo onnellinen, keinuvassa kehtolinnas´.
Siellä kiikkuu oravainen armaan kuusenäidin rinnas´:
Metsolan kantele soi.
Siellä torkkuu heiluhäntä, akkunalla pienoisella,
linnut laulain taivaan alla saattaa häne iltasella
unien Kultalaan.