keskiviikko 4. kesäkuuta 2014

Mitä kuuluu.

Tomeranssi on joutunut kärsimään viime viikkojen aikana tosi rajuista siitepölyallergiaoireista. Kunnon astmaoireet sun muut ovat pitäneet pienen levottomana ja olon epämiellyttävänä. Päivystyksessäkin on käyty pariin otteeseen, kun henki ei ole meinannut kulkea. Vasta kortisonikuuri katkaisi astmaoireet. Sääli pientä.



Ollaan juhlittu eskarilaisen eskarivuoden päättymistä; pian meillä onkin sitten ihka aito koululainen, ensimmäinen laatuaan. Niisk. Ajan kulumisen huomaa parhaiten lapsissa. Minähän en ole vanhentunut päivääkään sitten 19-vuotissynttäreiden. Joka tapauksessa olen ollut ihmeellisen herkkiksenä viimeiset päivät. Pieni suuri esikoiseni, kainaloinen kananen on pian jo kouluiässä.

Juhlittu on myös veljeni, lasten hauskan enon ylioppilasjuhlat. Hauskaa oli. Sain olla tiskaajana, mutta toki myös vähän vieraanakin. Onnea ylioppilaalle! Kohti uusia tuulia!



 sarjis täältä


Suomen tivoli tuli kaupunkiin ja pitihän siellä käydä tuhlaamassa rahaa eräänä kauniin kesäisenä päivänä. Isompi kaksikko sai rannekkeet ja juoksivatkin vinhasti laitteesta toiseen. Isompi varsinkin pääsee jo melkein kaikkiin hilavitkuttimiin, joten koettavaa riitti. Jumppis tykkäsi lähinnä norsukarusellista ja kävikin pyörimässä siinä useamman kerran. Puuskupuhkin pääsi maailmanpyörään, jonne ängettiin koko perheen voimin. Ihanat maisemat! Ihana kotikaupunki <3

Ihanaa alkanutta kesää <3