Inspiraationi pohdintaan sain toisesta blogista. Tulin siihen tulokseen, että ei pimeyttä tarvitse selättää. Ihmiset ihan suotta käyttävät energiaansa asioihin, joita ei voi muuttaa, sen sijaan, että hyväksyisivät ne sellaisenaan ja ottaisivat siitä kaiken irti. Make the best of it, kuten enklanniksi sanottaisiin.
Pimeys saattaa aiheuttaa jopa masennusta (kaamosmasennus), mutta taatusti se on sitä synkempää, mitä enemmän sitä koettaa vastustaa ja inhota. Mitäpä jos pimeyden vihaamisen sijasta koettaisimme etsiä siitä hyvät puolet? Antaa pimeyden tulla, olla ja mennä? Tunnustella pimeyttä, onko pimeyksiä erilaisia, vai onko kaikki vain yhtä masentavaa synkeää mustuutta?
Minusta pimeyksiä on erilaisia. Pahin pimeys on se, mitä ihmiset kantavat sisässään. Mikään ulkoinen pimeys ei tavoita sitä synkkyyttä, mitä kateus, katkeruus ja viha luovat. Kun tavoittaa sisäisen valonsa, ei ulkoinen pimeyskään tunnu pelottavalta tai uhkaavalta. Enkä puhu tavanomaisesta pimeänpelosta, vaan siitä pelosta, mitä ihmiset kokevat, kun toivovat, ettei olisi pimeää.
Pimeys antaa paljon anteeksi. Se kehottaa rauhoittumaan ja hölläämään, lepämään. Luontoäiti kutsuu kanssaan unille ja jotkut viisaat eläimet ottavat Luontoäidin neuvosta vaarin käyden talviunille. Ihmiset eivät tähän kykene, mutta meillä on mahdollisuus rauhoittua pimeän aikana. Kesällä on enemmän energiaa ja jaksaa puuhastella. Talvi vie energian, mutta ei sitä tarvitse pelätä, vaan nauttia sitten siitä, ettei tarvitse uhua ja puhkua intoa ja energiaa kuten valoisaan aikaan.
On ihanaa, kun kirpakkana pakkasyönä voit nähdä tähdet taivaalla. Ja pilvisenä päivänä voi taas kuvitella Luontoäidin peitelleen lapsensa lämpöisän peiton turviin. Lapset iloitsevat, kun otamme taskulamput ja menemme niiden valossa kävelylle. Ja mikä onkaan parempi aika kynttilöiden polttamiselle, kuin pimeä aika? Ne luovat kirjaimellisesti valoa ja lämpöä ympärilleen ja on kertakaikkiaan nautinnollista, kun saa juoda lämmintä glögiä kynttilänvalossa.
Ei siis enää koeteta selättää pimeyttä, vaan otetaan se ilolla vastaan yhtensä osana tätä maailman ihmeellisyyttä <3
Niinpä, ei kannata tuhlata voimavarojaan turhaan taisteluun. Ja enemmän minua ahdistaa tasainen harmaus jonka läpi aurinko, ehkä, yrittää paistaa. Takalla varustettu mökki jossain syrjäisessä lumisessa metsässä, pakkasta -8 ja avoin tähtitaivas. Sekä toivo revontulista. Pimeys parhaimmillaan :)
VastaaPoistaPimeys voi tukahduttaa, mutta se voi myös rauhoittaa. Minä pidän talven pimeydestä, hankien kimmellyksestä kuun valossa, tai kaupungin valojen tuikkimisen mustaa taivasta vasten. ^___^ Herra Jay Es, romanttisuutenne on näköjään tarttuvaa sorttia. ;D
VastaaPoistaPimeys on siis jees. Ja hei, pimeys antaa paljon anteeksi, esim. villakoirat nurkissa (koska ne eivät näy pimeässä) \o/
VastaaPoista