Pohdiskelin musiikkia. Pidän monenlaisesta musiikista, mutta huomaan, että eniten mua juuri tällä hetkellä miellyttää musiikki, joka ei ole liian vakavaa. Kaikenlainen angst, ruikutus, politiikka yms. musiikkiin yhdistettynä on niin nähty. Tarvitseeko musiikin olla niin vakavaa? Eikö maailmassa ole riittävästi ikäviä asioita, jotta vielä musiikissakin pitäisi kuulua kuin perseestä elämä on? Kultani jätti, yhyy. Poliitikot ei tajuu, uliuliuli. Erilaisuutta ei hyväksytä, buhuu. Kristityt tappoi miekoillaan, kyynel.
Toki angstimusiikillekin on paikkansa. Mutta joskus sitä vain kaipaa jotain täydellistä höttöä elämään. Musiikkityylillä ei niinkään väliä, vaan sillä, että lyriikoiden sisältö on täyttä hattaraa, höttöä, sahanpurua tai muuta vastaavaa älyllisyyden puutetta ilmaisevaa.
S.O.D (Stormtroopers of death) on toisinaan asian ytimessä. Tässä teille Ballad of Jimi Hendrix.
Mulla on selvästikin menossa tällainen hattara-aivokausi. Silloin tarvitsee kaikenlaista hattara-aivosälää elämään. Kuten Monty Pythoneita, paljon.
// Music is nice, when it´s not too serious. Everykind of whining is soooo last season. Think positive, think NOTHING and enjoy. There´s the ballad of Jimi Hendrix, one of the greatest derps and randoms there is <3 Enjoy. And watch Monty Pythons.
Vai asian ytimestä? ;)
VastaaPoistaMutta joo, minulle paras hattara on Immortal. Varsinkin wacken 2007 live-veto!