Ulkona tuulee. Tuntuu kuin jokin pyhä pyyhkisi kasvojani, kun tuuli koskettaa ihoa. On ihanaa pysähtyä aistimaan tuulta. Se tuo tuoksuja läheltä ja kaukaa, se tuo palan mennyttä ja tulevaa yhteen hetkeen; tällainen tuuli on ollut aina, ja tällainen se tulee olemaan vast´edeskin. Kuulen tuulen laulun. Väillä se huutaa, välillä se valittaa hiljaa, välillä se kuiskii viestiään, joka on: pysähdy!
Luonto on ihmeellinen. Tunnen samanlaista hiljaista pyhyyttä suuren veden äärellä, kuin tunnen tuulisena päivänä. Samaa pyhyyttä tunnen, kun katson tähtiä ja kuuta. Ne ovat olleet siellä paljon pidempään kuin minä ja tulevat olemaan paljon minun jälkeenikin. Vuosituhansien ajan ihmiset ovat katsoneet noita samoja tähtiä, tuoksutelleet tuota samaa merta, tunteneet saman tuulen ihollaan. Tuntuu turvalliselta, kun tietää, että maailmassa on jotain pysyvää, jotain minua suurempaa ja mahtavampaa. Tieytsti luonto myös uusiutuu, mutta elementit pysyvät silti samoina. Maa, vesi, ilma, tuli.
Kiitollisena kaikesta tästä <3
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti