Kivat ihmiset.

Me muutettiin kyllä mahtavaan yhteisöön silloin elokuussa. En millään arvannut, että paitsi asunto on ihana, niin myös koko elinympäristö on täynnä ihania ihmisiä. Lapset leikkivät naapureiden kanssa ja koko lähitienoo on kuin yhtä suurta perhettä. Tai no jos ei nyt ihan, niin ainakin yhteisöllisyyttä löytyy. Voin saattaa eskariin naapurienkin lapset samalla, kun vien omani, toinen naapuri muutaman tien päästä voi kyyditä meidät balettitunnilta kotiin ja niin edelleen. 

 

 Just nyt tuntuu, että ollaan tehty yksi elämämme parhaimmista ratkaisuista, kun muutettiin tänne. En sitä kyllä epäillytkään, mutta tunne vain vahvistuu näiden mukavien pienten juttujen myötä.

Ihmiset voivat olla kivojakin, näköjään.

Ja päivitin Puuskupuhin synnytyskertomuksen. 

// Our neighbourhood migth be the best there is. I am thankful of that.

Kadonnut lapsi

Enpä muista milloin viimeksi olisi ollut tällaista draamaa ja jännitystä mun elämässäni, kuin tänä aamuna, kun esikoinen katosi. Tarkalleen ottaen hän ei kadonnut, en vain löytänyt häntä (no shit Sherlock?). Tomeranssin piti olla ulkona odottamassa meitä muita, kun olin lähdössä viemään heitä eskariin ja päiväkotiin, mutta hän ei ollut. Lukuisista huuteluista huolimatta häntä ei näkynyt ei kuulunut. Arvelin hänen lähteneen kävelemään eskaria kohti, sillä hän on joskus tehnyt niin ennenkin.

Tomeranssia ei kuitenkaan tullut vastaan koko matkalla vaikka huutelin häntä ja olin silmä kovana. Tässä vaiheessa verenpaine oli jo noususuunnassa. Saavuin päiväkodille ja kysyin, onko Tomeranssia näkynyt. Ei ollut. Ehkä pienoinen kauhu alkoi hiipiä rintaa puristamaan. Nyt äkkiä etsimään. Saatoin Jumppiksen omalle osastolle ja lähdin pikavauhtia vaunujen kanssa takaisin kotia kohti Tomeranssia huudellen.

Tomeranssi löytyi kotipihalta. Juoksin hänen luokseen ja kaappasin karhumaiseen halaukseen. Poika oli ollut pihalla, mutta ei ollut kuullut huutoani kovan tuulen vuoksi enkä minä ollut nähnyt häntä, koska hän oli ollut sen verran piilossa. 

Vanhenin ehkä jotain 270 vuotta ja sain kamalan hedarin, kun jännitys laukesi, mutta tärkeintä, että lapsi on tallessa. Puuh. Ihanaa olla äiti.

Päivitin Jumppatuun synnytyskertomuksen syntymän ja elämän ihme- sivulle.

// Oldest child was lost and found this morning. Child is okay. Can´t say the same about mum :D

Päivitys

Päivitin juuri syntymän ja elämän ihme- sivulle esikoiseni synnytyskertomuksen. Ihmeen hyvin pystyn jopa vuosien jälkeen palauttamaan mieliin pieniäkin yksityskohtia tapahtumasta. Ja olihan se mullistava kokemus! Piti tirauttaa kyynel kirjoittaessa. Elämä on ihme ja sitä tulee kunnioittaa. Olen saanut lahjaksi kolme ihanaa lasta ja olen erittäin kiitollinen siitä <3

Hyvää keskiviikkoa. Nauttikaa elämästä!

Asian vierestä.

Pohdiskelin musiikkia. Pidän monenlaisesta musiikista, mutta huomaan, että eniten mua juuri tällä hetkellä miellyttää musiikki, joka ei ole liian vakavaa. Kaikenlainen angst, ruikutus, politiikka yms. musiikkiin yhdistettynä on niin nähty. Tarvitseeko musiikin olla niin vakavaa? Eikö maailmassa ole riittävästi ikäviä asioita, jotta vielä musiikissakin pitäisi kuulua kuin perseestä elämä on? Kultani jätti, yhyy. Poliitikot ei tajuu, uliuliuli. Erilaisuutta ei hyväksytä, buhuu. Kristityt tappoi miekoillaan, kyynel.

Toki angstimusiikillekin on paikkansa. Mutta joskus sitä vain kaipaa jotain täydellistä höttöä elämään. Musiikkityylillä ei niinkään väliä, vaan sillä, että lyriikoiden sisältö on täyttä hattaraa, höttöä, sahanpurua tai muuta vastaavaa älyllisyyden puutetta ilmaisevaa. 

S.O.D (Stormtroopers of death) on toisinaan asian ytimessä. Tässä teille Ballad of Jimi Hendrix.

Mulla on selvästikin menossa tällainen hattara-aivokausi. Silloin tarvitsee kaikenlaista hattara-aivosälää elämään. Kuten Monty Pythoneita, paljon.

// Music is nice, when it´s not too serious. Everykind of whining is soooo last season. Think positive, think NOTHING and enjoy. There´s the ballad of Jimi Hendrix, one of the greatest derps and randoms there is <3 Enjoy. And watch Monty Pythons.

Kiitollisuus

Voinko olla kiitollinen siitä, että lapseni ovat sairaana, ja itsekin taidan olla tulossa sairaaksi? Jumppis oksentaa, Puuskupuhilla on tulehdus molemmissa korvissa ja lisäksi hänellä on ollut hengenahdostusta, johon on tarvinut hakea avaavaa lääkettä terveyskeskuksesta.

Miten tästä voi olla kiitollinen?

Kun toissayönä valvoin ja kuuntelin vauvan pihisevää hengitystä, tulin ajatelleeksi, että tämä on muistutus minulle siitä, mikä elämässä on oikeasti tärkeää. Suren tietysti lasteni puolesta, että heillä on huono olla juuri nyt, mutta samalla kiitän luojaa/ukko ylijumalaa/mitä hyvänsä suurta voimaa siitä, että minulle on ylipäätään annettu nämä ihanat lapset. Kiitos muistutuksesta! Minulla on kaikki mitä tarvitsen ja enemmänkin <3

// My children are ill. That made me think of what are the most important and meaningful things in life. In some weird way I am thankful for this situation. Thankful of my beautiful kids and thankful for the force of nature, Mother Earth or whatever, that opened my eyes and brought me back to basics: the only thing that matters is love, my family, my children and health. I am grateful. I have all I´ve ever wanted, and more! <3

Sisustuskärpäsen purema.

Tahtoo tahtoo tahtoo! Mulla on ollut järjetön sisustusvimma siitä asti kun muutettiin. Pakko saada pakko saada pakko saada! Netistä kaivelin kuvia niistä ihanista asioista, jotka haluaisin kotiini.

Olkkariin lepotuoleiksi

Hay About a Lounge chair

TAI

Conform Gaga

lisäksi

Eamesin Vitralle suunnittelema RAR-keinutuoli

Design house Stockholm Cord Lamp

Eteiseen

Hay About a chair

 

Saahan sitä haaveilla....

Asiasta kukkaruukkuun, meillä on täällä kunnon sairastupa. Kaikki lapset on räkiksessä, lisäksi Tomeranssi yrjösi yöllä. Rakkaat rassukat <3

// Dreaming of some beautiful desing and taking care of ill children. Poor guys have caught cold from somewhere :( My sweet little sugarhunnybunnies <3

Lapsi

"Kato äiti! Mä lautailen tällä jumalaudalla! HAHAA" sanoo Tomeranssi.

Selvästi pakana.