Kun satukirjat oli pakattu, piti keksiä tarinaa omasta päästä. Tällainen tarina syntyi eräänä iltana.
Olipa kerran oravaperhe, jossa oli Äitiorava ja Isäorava sekä kolme oravanpoikasta: vanhin, keskimmäinen ja pikkuinen. He asuivat korkean puun oksistossa pienessä pesässä ja heillä oli siellä oikein hyvä olla. Vanhin oravanpoikanen oli varsin utelias ja toimelias poikanen, joka keksi mitä ihmeellisimpiä asioita, mutta toisinaan uteliaisuus koitui hänen kohtalokseen. Eräänäkin aamuna hän lähti hyppelemään pitkin oksistoa, vaikka Äiti ja Isä olivat varoitelleet ja kuinka ollakaan, juuttui käpälästään kiinni oksanhaaraaan. Huudettuaan aikansa apua, Äiti pelasti hänet pälkähästä.
Keskimmäinen oravanpoikanen oli rauhallinen haaveilija. Usein hän kiipesi puun latvaan, korkeimmalle kohdalle, katseli taivaanrantaa ja haaveili. Hänen lempitouhunsa oli järjestellä siemeniä riviin, jonoon, pinoon ja taas riviin. Niin hän teki, ja haaveili haaveilemasta päästyään. Toisinaan Vanhin kävi ehdottamassa hippaleikkiä oksistossa, mutta Keskimmäinen ei halunnut. Hän tahtoi järjestellä siemeniään riviin, jonoon, pinoon ja taas riviin.
Pikkuinen oravanpoikanen oli kaikkien suosikki. Hänellä oli paksu ja tuuhea häntä ja suu hymyssä. Kukapa häntä ei olisi halunnut paijata. Niin eli Oravaperhe tyytyväisenä pesässään korkealla puussa, kunnes eräänä päivänä sattui paikalle muuan Harakka Hakkanokka. Hän lehahti keskelle oksistoa ja katseli Oravaperheen arkisia puuhia tovin, kunnes alkoi raakkua. "Kraa, miten soma Oravaperhe ja miten hieno koti. Kraa kraa, teenpä siitä vielä hienomman, kraa kraa!". Niin sanoi Hakkanokka ja alkoi nokallaan nokkia oravaperheen pesää säpäleiksi. Äitiorava komensi lapsensa häntäsä suojiin ja pui pientä nyrkkiään. "Häivy senkin ilkimys, jätä kotimme rauhaan!", mutta Hakkanokka ei piitannut Äitioravan puheista. Isäorava saapui paikalle siementenkeruureissulta ja pahastui kertakaikkiaan, mutta liian myöhään. Hakkanokka oli saanut pesän tuusannuuskaksi ja ilkeästi käkättäen lennähti pois Isäoravan ulottuvilta.
Siinä seisoi Oravaperhe oksallaan ja katseli pieninä palasina olevaa pesäänsä. "Meidän pitää löytää uusi koti" sanoi Isä. Silloin Vanhin oravanpoikanen muisti jotain. "Vanhan lammen luona on vesiputous, jonka taakse pystyy kätkeytymään!" Äitiorava nyökkäsi. "Se voisi olla oivallinen koti meille pienille oraville". Isäorava otti johdon ja lähti johtamaan perhettään kohti Vanhaa Lampea turvallisinta tietä, minkä hän tunsi. Vanhin oravanpoikanen hyppäsi Isäoravan selkään ja Keskimmäinen ja Pikkuinen kapusivat Äitioravan selkään ja niin lähdettin matkaan kohti Vanhaa Lampea.
Kun perhe pääsi Vanhan Lammen rantaan, he istuutuivan toviksi alas nauttimaan siemenateriaa ja raikasta vettä. Samassa lammen pinta alkoi väreillä ja kohta pinnalle ilmestyi Kala. "Pulpulpul, kas Oravaperhe, mikä tuo teidät Vanhalle Lammelle saakka?" uteli Kala. Äitiorava kertoi, mitä oli tapahtunut. Hän kertoi Hakkanokasta ja kodista, joka meni tuhannen säpäleiksi. Kala näytti tuimalta ja puhisi "pulpul, se heittiö Hakkanokka! Hän on tehnyt kyllä viimeisen temppunsa tässä metsässä! Mitä te nyt aiotte?". Vanhin oravanpoikanen kertoi löytäneensä seikkailuillaan vesiputouksen takaa kätkeytymispaikan. Kala tuumi sen olevan varsin oivallinen paikka oravaperheelle.
Levättyään tovin oravaperhe päätti lähteä kapuamaan kalliota ylöspäin ja etsimään sisäänkäynnin vesiputouksen taa. Tällä kertaa Vanhin oravanpoikanen otti johdon ja alkoi kavuta ylöspäin. Eipä aikaakaan, kun hän pysähtyi ja osoitti, että kapeaa kielekettä myöten pääsisi kulman taakse, josta avautuisi kätkön suuaukko. Äitiorava meni ensiksi ja havaitsi reitin turvalliseksi. Muut tulivat perässä. Vesiputouksen kohina oli miellyttävä. Perhe kulki hiukan matkaa eteenpäin, kunnes huomasivat, että luola jatkui vielä syvemmälle kallion sisään. Perempää löytyi ihastuttava kolo, kuin tehty pienelle oravaperheelle! He päättivät käydä asumaan koloon siltä seisomalta. Äitiorava ja Isäorava sanoivat lähtevänsä hakemaan pehmikkeitä ja ruokaa ja vannottivat lapsia pysymään syvällä luolassa. "On vaarallista lähteä yksin pois luolasta!". Ja niin poikaset jäivät uuteen pesään odottamaan, kun Äiti ja Isä lähtivät ulos.
Vanhin oravanpoikanen oli kuitenkin valtavan utelias ja halusi mennä katsomaan vesiputousta. "Mutta emme me saa lähteä pois, niin sanoi Äiti" Keksimmäinen poikanen huomautti. Vanhin ei kuitenkaan malttanut pysyä pois seikkailuista ja lähti tutkimaan vesiputousta lähemmin. Keskimmäinen jäi päätään pudistellen luolaan Pikkuisen kanssa.
Vanhin seisoi putouksen takana ja katseli haltioituneena auringonvalossa kimaltelevaa vettä. Putous näytti valoverholta kohistessaan alas lampeen. Vanhin tunsi suurta halua kokeilla, miltä vesi tuntuisi tassussa ja päätti ihan vain varovaisesti kurottautua kokeilemaan valoisaa putousta. Mutta VOIH! Putouksen voima oli valtava ja kiskaisi Vanhimman poikasen mukanaan suih vaan! Vanhin molskahti veteen, aivan uppeluksiin. Hän meni pyörälle päästään eikä tiennyt, missä on pinta ja missä on pohja. Hän luuli jo loppunsa tulleen, mutta onneksi Vanhan Lammen Kala sattui juuri paikalle ja työnsi poikasen pinnalle sekä rantaan. "Pulpulipul, miten sinä veteen jouduit?" Kala kysyi huolestuneena litimärältä ja säikähtäneeltä poikaselta. "Minä kurkotin ja putosin" Vanhin oravanpoikanen sanoi. Samassa saapuivat paikalle myös Äiti ja Isäorava ja ihmettelivät, miksi Vanhin poikanen oli lammen rannassa aivan märkänä. Poikanen painoi päänsä alas ja sanoi hiljaa "minä halusin ihan vain vähän kokeilla, miltä vesi tuntuu, mutta sitten putous imaisi minut mukaansa ja tipuin veteen" hän piipitti. Äitiorava katsoi häntä ensin tuimasti, mutta sitten hän heltyi ja sulki lapsensa syleilyyn. "Onneksi olet kunnossa! Tämä on kuitenkin sinulle opiksi. On parasta totella vanhempia" Äiti sanoi ja sekä hän että Isäorava halasivat poikaansa lujasti.
Oravat kiipsivät kotiinsa, missä Keskimmäinen ja Pikkuinen odottivat heitä. Oravavanhemmat asettelivat sammaleita luolan pohjalle pehmikkeiksi, lehtiä seinille koristeiksi ja toivat siemeniä syötäväksi. Vanhin oravanpoikanen kävi seikkailusta uupuneena nukkumaan, Pikkuinen käpertyi Äitioravan syliin hymyillen ja Keksimmäinen oravanpoikanen alkoi onnellisena järjestellä siemeniä riviin, jonoon, pinoon ja taas riviin. Isäorava tuumi, että Hakkanokan julmuudesta oli jotain hyötyäkin: he saivat uuden ja entistä ehomman Kodin itselleen!
(Epilogi) Entä miten kävi ilkeälle Harakka Hakkanokalle? Lammen Kala levitti sanaa siitä, mitä Hakkanokka oli tehnyt oravaperheelle. Metsänväki piti neuvonpitoa ja päättivät perustaa metsän käräjät. Hakkanokka oli tehnyt paljon ilkeyksiä ja nyt he päättivät saattaa Hakkanokan oikeuden eteen. Puheenjohtajana toimi itse Herra Otso Mesikämmen, vanhin ja viisain eläimistä ja myös eläimistä ainoa, jolla oli yhteys Metsän kuninkaaseen, Tapiooon, joka luonnollisesti oli ylin tuomari. Todistajina toimivat Jänis, jonka porakkanat Hakkanokka oli nokkinut syömäkelvottomiksi, Hiiri, jonka ruokavaraston Hakkanokka oli syönyt sekä Kettu Repolainen, jonka komeudesta tunnetun pehmeän ja silkinsileän turkin Hakkanokka oli nokallaan takuttanut ja turmellut rumaksi. Muu metsänväki toimi valamiehistönä.
"Hakkanokka, mitä vastaat näihin syytöksiin?" kysyi Mesikämmen. Hakkanokka oli hiljaa. "Syyllinen!" huusivat metsäneläimet kuorossa. "Minkä rangaistuksen langettaisimme kelvottomalle Harakka Hakkanokalle, joka on turmellut metsänväen elämää jo pitkään?" mörisi Mesikämmen. "Karkotus, karkotus!" huusivat metsäneläimet kuorossa. Mesikämmen kääntyi Tapion puoleen. Metsän kuningas lausui "jokainen metsän elollinen olento on minun lapseni, myös Harakka Hakkanokka, ja minä olen lapsilleni armollinen. En kuitenkaan voi sallia, että metsänväki kohtelee toisiaan huonosti, kuten Hakkanokka on kohdellut, mutta tahdon antaa hänelle mahdollisuuden parantaa tapansa" julisti Tapio.
Niin päätettiin, että Hakkanokan on muututtava kiltiksi ja avuliaaksi. Hänelle annettiin uusi nimi, Harakka Mustasiipi, jonka tehtävä oli suojella siivillään pieniä metsäneläiminä sateelta ja käyttäytyä muutenkin kunnon eläimen tavoin, muuten hänet karkoitettaisiin ikiajoiksi Metsästä. Hänen tuli myös korjata tekemänsä vääryydet. Hän keräsi Hiirelle uuden siemenvaraston, hän poimi Jänikselle uudet komeat porkkanat ja nokallaan hän suki ja huolsi Repolaisen turkin jälleen komeaksi, pehmeäksi ja silkinsileäksi. Oravaperhettä hänen tuli aina ja joka kerta auttaa kaikin mahdollisin tavoin.
Näin päättyy satu Oravaperheestä, joka sai uuden kodin.
